V

uosaaren musiikkikoulu (Vuomu) on yksityinen, vuoden 2005 syksyllä perustettu musiikkioppilaitos, joka antaa yleisen ja laajan oppimäärän mukaista tasokasta taiteen perusopetusta. Sen ylläpitäjäyhteisö on Vuosaaren musiikkikoulun Tuki ry. Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta on myöntänyt Vuomulle virallisen taiteen perusopetusluvan.

Opetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta aikuisetkin ovat tervetulleita.

Vuomuun pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, pääsykokeita ei ole.

Vuomu haluaa luoda perustaa henkiselle kasvulle ja antaa edellytyksiä musiikin elinikäiseen harrastamiseen. Opetuksen tavoitteet muodostuvat oppilaan henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta. Opiskelussa korostuvat musiikin harrastamisen ilo ja oppilaan vapaus toteuttaa itseään oman kokemisen ja tekemisen kautta. Opiskelu on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää.

”Musiikki on ainoa maailmankieli, sitä ei tarvitse kääntää, siinä puhuu sielu sielulle.”

Berthold Auerbach