Ajankohtaista2021-04-28T17:51:22+03:00

30.4.2021

Vuomun opetustoiminta 3.5.2021 alkaen, lukuvuoden loppuun asti:

Uudenmaan koronakoordinaatioryhmän sekä Helsingin kaupungin ohjeistuksen mukaisesti kaikki oppilaat, paitsi vuonna 2000 syntyneet ja sitä vanhemmat oppilaat, siirtyvät takaisin lähiopetukseen 3.5. alkaen. Vuosaaren musiikkikoulun kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että lähes kaikki opetuksemme toteutuu lähiopetuksena toukokuussa ja loputkin 2001 syntyneet ja tätä nuoremmat pääsevät takaisin lähiopetuksen piiriin. Orkesterit jatkavat kuitenkin tauolla.

Muistattehan kuitenkin edelleen välttää ylimääräistä oleskelua opetustiloissamme, huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja pitää riittävät turvavälit.

12-vuotiailta ja tätä vanhemmilta, sekä kaikilta aikuisilta, edellytetään maskin käyttöä opetustiloissamme. Myös tätä nuorempien maskin käyttö on erittäin toivottavaa. Helsingin kaupungin linjauksen mukaan harrastustoiminnassa perheet hankkivat maskit itse.

Kevätlukukauden perinteisiä päätöskonsertteja ei järjestetä, mutta maanantaina 17.5. alkavalla viikolla halukkailla on mahdollisuus esiintyä striimatuissa konserteissa ja myös orkestereiden ulkoharjoituksia pohditaan säätila huomioiden. Omat opettajat tiedottavat näistä tarkemmin.

Olemme suunnitelleet myös aikuisille opetusta: aikuisten pop/jazz-lauluryhmä ja ukulele-ryhmä käynnistymässä ensi syksynä, mikäli kiinnostusta löytyy.

Lämmin kiitos yhteistyöstä ja iloista vapunviettoa!

Liisa ja Terhi

22.4.2021

Musiikkileikkikouluryhmät palaavat lähiopetukseen, 24.4.2021 alkaen: Tanssiryhmiemme lisäksi nyt myös muskariryhmät palaavat lähiopetukseen lauantaista 24.4. alkaen. Muut opetusjärjestelyt säilyvät toistaiseksi ennallaan, alla olevan 12.4. päivätyn tiedotteen mukaisesti.

12.4.2021

Vuomun opetusjärjestelyt toistaiseksi, 14.4.2021 alkaen: Yksilöopetus 2008 syntyneille ja sitä nuoremmille toteutetaan lähiopetuksena sillä edellytyksellä, että 2 metrin turvaväli toteutuu tosiasiallisesti. Halutessanne voitte sopia opettajan kanssa myös etäopetuksesta. Huomatkaa, että ... Lue lisää >>

3.4.2021

Vuomun opetusjärjestelyt toistaiseksi, 6.4.2021 alkaen Vuosaaren musiikkikoulun opetus jatkuu toistaiseksi samoilla opetusjärjestelyillä pääsiäisen jälkeenkin, eli: 2008 syntyneiden ja sitä vanhempien oppilaiden yksilöopetus järjestetään etäopetuksena toistaiseksi. Kaikenikäisten tanssinopetus, soiton pienryhmäopetus (pariopetus), musiikin ... Lue lisää >>

KORONA-AJAN YLEISOHJEET

Toimitaan kevään aikana erityisen vastuullisesti – turvataan VUOMUn lähiopetustoiminta yhdessä. Lähtökohtana on 2009 syntyneiden ja sitä nuorempien oppilaiden yksilötuntien lähiopetus, ellei sairastumisepäily-, koronatartunta tai karanteenitilanne vaadi muuta. Lähiopetukseen oppilas osallistuu VAIN ... Lue lisää >>

29.1.2021

Helsingin kaupungin ohjeistuksen mukaisesti, Vuosaaren musiikkikoulu palaa lähiopetukseen maanantaina 1.2. alle 20-vuotiaiden oppilaiden opetuksen osalta. Aikuisten (yli 20-vuotiaat) opetus jatkuu etäopetuksena. Vuomu seuraa ja noudattaa viranomaisohjeistusta. Tiedotamme mahdollisista muutoksista välittömästi. ... Lue lisää >>

12.1.2021

Toivottavasti joululoma on sujunut mukavasti. Valkoinen lumipeite tuo odotettua valoa! Vuosaaren musiikkikoulun kevätlukukauden 2021 opetus on käynnistynyt ma 11.1. alkaen. Kaikki Vuosaaren musiikkikoulun opetus tapahtuu näillä näkymin 31.1. asti ... Lue lisää >>

Go to Top